Olin lapsena helluntailaisten tätieni kanssa kokouksissa, mutta teini-iässä uskoni jäi taka-alalle. Vähän vanhettuani petyin pahasti itseeni ja ajattelin, että minusta täytyy tulla parempi ihminen. Minä kurja etsin apua meditaatiosta ja muista new age -suuntauksiasta. Eipä niistä ollut apua, pysyn sellaisena kuin olin, vaikka koin monia ihmeellisiä asioita. Sisälläni kalvoi kuitenkin tyhjyys ja pettymys. En vieläkään ymmärtänyt kaipuuni kohdetta.

Yritin jopa etsiä kaiken tarkoitusta eräällä väärällä menetelmällä. Olin oppinut, että jos ihminen haluaa jotakin, hänen on ennen nukahtamista toistettava mielessään haluamaansa asiaa. Toistin siis: "minä etsin elämän tarkoitusta". Olin joskus nuorempana ajatellut, että jos saan jonkun hymyilemään, siinä on tarkoitusta elämälle. Vaikka tämä tuntui hyvältä, se ei tuntunut riittävältä lopulliseksi tarkoitukseksi. Toistin ajatusta "minä etsin elämän tarkoitusta" monena iltana. Eräänä iltana huomasin hämmästyksekseni, että vaikka olin sanovinani "minä etsin elämän tarkoitusta", ajattelinkin "minä etsin Jumalan valtakuntaa". Halleluja!

Oi miten armollinen ja rakastava on Jumala. Hän ei minua hylännyt, vaikka etsin totuutta aivan vääristä paikoista. Omalla etsimiselläni olisin löytänyt vain helvetin, mutta Herra kutsui minut hellästi luokseen. Vaikka käytin pahaa menetelmää, hän piti minusta kiinni, ja vaikka olin uskoton, Hän oli ja on ikuisesti uskollinen.

kariU

"Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?' Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. [Matt. 6:31-33]